Oletko koskaan yrittänyt tarkastella viikinkien historiaa feministisestä näkökulmasta? Etkö? Se ei ole yllättävää, sillä viikinkikulttuuri mielletään usein äärimmäisen maskuliiniseksi, rohkeaksi ja voimakkaaksi – täynnä parrakkaita miehiä, joiden fyysinen olemus ja tatuoinnit viestivät heidän urheudestaan ja miehisyydestään.
Kysymys siitä, mitä viikinkinaiset tekivät sillä välin, kun miehet taistelivat vihollisiaan vastaan taistelukentillä, seilasivat skandinaavisilla merillä ja valloittivat uusia alueita, on täysin aiheellinen. Mitä näille naisille tapahtui tuona aikana? Arkeologisten tutkimusten paljastama vastaus on hämmästyttävä.
Keitä viikinkinaiset olivat?
Mikään historia ei synny ilman naisia. Eivätkö he ole se väylä, jonka kautta miehet tulevat tähän maailmaan? Eivätkö he ansaitse oikeutta yhteiskunnissa, joissa heidät nähdään usein vain kalpeassa valossa?
On huomioitava, että viikinkiyhteiskunta oli pohjimmiltaan patriarkaalinen. Roolit oli siis jaettu sukupuolen mukaan. Lapsuudesta asti naiset oppivat kotitalouden taidot, perheen periaatteet ja perinteet, lait ja moraaliset arvot, jotka heidän tuli myöhemmin siirtää lapsilleen. Selkeästi sanottuna: jos mies oli yhteiskunnan käsivarsi, nainen oli sen sielu.
Viikinkinainen ei kuitenkaan ollut mikään Shakespearen Julia. Kaukana siitä. Naisten kasvatus oli suunniteltu tekemään heistä vahvoja, päättäväisiä ja energeettisiä ihmisiä, jotka kykenivät koskettamaan aviomiehensä sydäntä ja tarvittaessa yllyttämään tätä puolustamaan perheen kunniaa. Naiset saivat enemmän valtaa miesten lähtiessä sotaan tai kauppamatkoille, sillä he vastasivat silloin kodin hallinnasta.
@ici_explora
Tietenkin heidän asemansa viikinkiyhteiskunnassa riippui heidän yhteiskuntaluokastaan. Erotamme toisistaan orjanaiset, keskiluokan naiset ja aateliset. Mutta löydöt, keskiaikaiset tekstit ja suuret irlantilaiset saagat antavat meille tärkeitä paljastuksia viikinkinaisista.
Huomionarvoista on, että heillä oli monia piirteitä, joita pidettiin maskuliinisina. Fyysisesti he olivat täysin erilaisia kuin nykynaiset. Vieläpä arkeologiset kaivaukset ja tarkat analyysit paljastavat, että viikinkinaisilla oli oikeus taistella miesten rinnalla. Lisätietoja seuraavassa osiossa.
Birkan viikinkisoturi Ruotsissa
Yksityiskohtainen tutkimus on vahvistanut, että viikinkinaisilla oli todellakin oikeus taistella miesten rinnalla. Tämän tutkimuksen suoritti vuonna 2017 Charlotte Hedenstierna-Jonson, tutkija ja viikinkitutkimusprojektin osallistuja, yhdessä ruotsalaisen osteologi Anna Kjellströmin kanssa, joka työskentelee Tukholman yliopiston arkeologian ja klassisten tutkimusten laitoksella.
Tutkimus koostui DNA-analyysistä, joka tehtiin Ruotsin Birkasta vuonna 1878 löytyneen viikinkisoturin luurangosta. Se paljasti kaksi X-kromosomia ja Y-kromosomin täydellisen puuttumisen. Tutkijoiden mukaan kyseessä oli 170-senttinen, noin kolmekymppinen nainen.
Haudasta löytyneet miekka, kirves, kilvet, nuolenpäät ja noppapeli saivat tutkijat uskomaan, että kyseessä oli mies, kunnes tämä tuore tutkimus paljasti, että kyseessä olikin viikinkisoturinainen, joka johti joukkoja taistelussa. Tutkimus julkaistiin Antiquity-lehdessä.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun viikinkisoturinaisten olemassaolo todistettiin. Birkan luuranko ei kuitenkaan varmasti ollut ensimmäinen soturinainen. Muita löydetään varmasti tulevaisuudessa.
Freydís Eiríksdóttir, Eirik Punaisen kauhukakara
On 10. vuosisata. Freydís Eiríksdóttir, Eirik Punaisen tytär ja Leif Erikssonin sisar, osallistui Thorfinn Karlsefnin johtamalle retkikunnalle Vinlandiin. Alkuperäisväestön uhan edessä kahdeksannella kuulla raskaana oleva nuori soturi päätti näyttää kyntensä.
Hän riisui vaatteensa ja löi miekallaan paljasta rintaansa. Hän säesti elettään sotahuudolla, joka pelästytti alkuperäisasukkaat, jotka pakenivat paikalta välittömästi. Taistelu päättyi siihen. Vaikka hänet myöhemmin karkotettiin muiden retkien aikana tapahtuneiden verilöylyjen vuoksi, hän vakiinnutti asemansa pelottomana viikinkisoturina ja Vinlandin tutkimusmatkailijana.
@petite_chriss
Kuningatar Emma
Olemme 11. vuosisadalla, joka paljasti yhden viikinkiajan viimeisistä suurista naishahmoista: kuningatar Emman. Normandian herttua Rikhardin ja tanskalaissukuisen äidin tytär avioitui kahdesti Englannin kuninkaan kanssa ja synnytti kaksi Englannin kuningasta. Tanskalaisen aviomiehensä Knuut Suuren rinnalla hän toimi kirkon suojelijana.
Johanna Katrin Fridriksdottir teoksessaan “Viking Women: Powerful Women, Rediscovering the Place of Women in a Virile People” purkaa patriarkaalista näkemystä viikinkiyhteiskunnasta tuodakseen esille soturinaisten olemassaolon viikinkiajalla. Hän kutsuu lukijaa pohtimaan valkyrioita, pohjoismaisen mytologian soturijumalattaria, jotka päättävät sotureiden kohtalosta taistelukentällä.
Hän muistuttaa myös ylpeän prinsessa Gudrunin seikkailuista, joka kostaa omistensa kunnian ja joka kotitöihin rajoittumisen sijaan tekee päätöksiä, kirjoittaa ja osallistuu toisinaan taisteluihin. Teoksen tavoite on selvä: muuttaa mielikuvia ja antaa viikinkinaiselle se paikka, jonka hän historiassa ansaitsee.
