Kuin uskolliset kumppanit, viikinkikilvet olivat tärkein ase, jota skandinaaviset soturit käyttivät hyökkäystensä aikana eurooppalaisia naapureitaan vastaan.
Näiden pyöreiden aseiden valmistus on osa säilynyttä perinnettä. Vaikka yksikään pohjoismaisten kansojen dokumentti ei kuvaa tarkasti viikinkikilpien ominaisuuksia, tutkimukset ovat paljastaneet niistä paljon tietoa.
Kilven runko
Reunoiltaan ohuempien viikinkikilpien paksuus oli keskimäärin 60 mm. Niillä oli pyöreä muoto ja keskimääräinen halkaisija 80–90 cm. Koska näin suuren halkaisijan omaavien puiden löytäminen niin monen kilven valmistamiseen olisi ollut vaikeaa, käytettiin kapeita, toisiinsa sovitettuja puulautoja.
@leslie.joursdorage
Kilpi koostui noin seitsemästä tai kahdeksasta valkoisesta mäntylaudasta. Laudat asetettiin vierekkäin ja liimattiin yhteen. Kokonaisuuden kestävyyttä vahvistivat kahvan kiinnikkeet, kilven keskiön (umbo) kiinnitys sekä nahkareunus.
Jotkut kaivaukset ovat paljastaneet, että pieniä rautakiinnikkeitä tai pronssilevyjä lisättiin toisinaan säännöllisesti nahkareunuksen päälle luomaan yhtenäinen vaikutelma reunoille, erityisesti jos reuna oli vaurioitunut.
Nahkapinnoite
Keskiaikaiset viikinkikilvet oli reunustettu vasikannahalla ja päällystetty lampaan- tai vasikannahalla sekä etu- että takapuolelta. Puulauta on siis ikään kuin voileivän tavoin nahan välissä.
Jotta ne kestäisivät keihäiden, miekkojen ja vihollisten kirveiden armottomat iskut, ne päällystettiin vahvistavalla nahalla. Vaikka tämä vaikuttaa ilmeiseltä, vasta hiljattain arkeologiset kaivaukset ovat löytäneet neljä keskiaikaista kilpeä Pohjois-Euroopasta.
Ne olivat peräisin ajalta 500–580 eaa. Nämä löydöt vahvistivat, että viikinkikilvet oli päällystetty suojakerroksilla niiden kestävyyden parantamiseksi.
Ajan kestäväksi käsitelty pinnoite
Vaikka on totta, että kilvet oli päällystetty nahalla, herää kysymys, oliko käytetty nahka raakaa, parkittua vai käsittelemätöntä. Nahkareunuksista uutettujen mikrokuitujen analyysien ansiosta nahasta löydettiin tanniineja. Tarkemmat tutkimukset paljastivat, että hiehon- ja vasikannahkaisen lisäksi käytettiin myös lampaannahkaa.
Vaikka sen käyttö kilpien valmistuksessa kiellettiin noin vuonna 930 annetulla englantilaisella lailla sen heikon kestävyyden vuoksi, jotkut valmistajat käyttivät sitä silti, koska se oli helpoimmin saatavilla. Heillä oli lampaita tiloillaan. Heikkouden korjaamiseksi he käsittelivät materiaalin tanniineilla lisätäkseen sen kestävyyttä ja käyttöikää.
@gagadzillartclay
Koristelu
Jotkut arkeologisissa kaivauksissa löydetyistä kilvistä, erityisesti ne, jotka löytyivät Gokstadin laivasta (Norja, 905 jKr.), eivät olleet vain nahan peitossa. Ne oli myös maalattu.
Muistatteko, että artikkelin alussa mainitsimme näiden aseiden paksuuden olevan yleensä 60 mm? Olette varmasti yllättyneet huomatessanne, etteivät nämä aseet olleet niin vankkoja kuin kuvittelitte. Tutkijoilla oli sama havainto.
Sen varmistamiseksi, olivatko ne todella taistelukäytössä olleita kilpiä vai vain koriste-esineitä, tehtiin tutkimuksia. Tulokset osoittivat, että nämä viikinkikilvet olivat toimivia taistelussa. Niiden pinta maalattiin usein keltaiseksi, mustaksi tai punaiseksi.
Keskusreiät
Viikinkikilpien keskellä oli pyöreät reiät, joiden läpi pujotettiin ja kiinnitettiin nahkaiset narut nahkasuojan kiinnittämiseksi. On uskottava, etteivät nahkavuodat olleet riittävän suuria. Peittääkseen aseensa kokonaan soturien oli siis kiinnitettävä kaksi nahkapalaa toisiinsa.
Kahva eli ote
Viikinkikilpien kahvat olivat pitkiä ja saattoivat vastata kilven halkaisijaa. Päistään ne olivat kapenevia. Niiden pää voi olla lastan muotoinen, jolloin päät on naulattu suoraan kilven runkoon.
@terredecuir
Keskiöt (umbot) ja niitit
Keskiaikaisten viikinkikilpien keskellä olevat pyöreät reiät peitettiin teräksisellä keskiöllä, joka oli muodoltaan noin 15 cm halkaisijaltaan oleva puolipallo. Keskiöt kiinnitettiin yleensä rautaniiteillä, joiden pää oli suuri ja molemmin puolin tasoitettu.
On huomioitava, että keskiöillä oli kaksi pääasiallista muotoa. Toisissa oli selkeä kaula ja melko korkea kupu, kun taas toisilla malleilla oli matala holvimainen muoto ilman kaulaa.
Muunkinlaisia keskiömalleja oli olemassa, mutta ne olivat harvinaisempia. Näitä olivat esimerkiksi kyykkyasentomalli, kartiomainen malli (joskus varustettuna nupilla), sahalaitainen malli, kulmikas malli jne.
On myös huomioitava, että useita muita metallikoristeita on löydetty kaivauksissa löytyneistä kilvistä. Haudoista on löydetty kilven takapuolella olevia sormuksia, jotka oli kiinnitetty kilven rungon ja joissakin tapauksissa kahvan läpi kulkevilla silmukoilla. Nämä sormukset toimivat varmasti ripustus- tai kiinnityspisteinä.
Nykyään nämä löydöt ovat mahdollistaneet täysin aitojen viikinkikilpien mallien jäljentämisen.
